1.11.2008
Ville lähti keskiviikkona työmatkalle Suomeen ja minä jäin napottamaan koirien kanssa kotiin. Olin ajatellut lähteä johonkin autolla koirien kanssa sekä nukkua pitkään kun en joudu heräämään Villen töihinlähtöön ja kolinaan.
Keskiviikkona katsoin sääennustetta, kaatosadetta. Jaa. Meidän koirien kanssa on sateella turha kuvitella lenkkeilevänsä, ne eivät kävele. Enpä kyllä minäkään mielelläni. Mutta saanpahan nukkua pitkään jos ei muuta.
Mutta ei edes sitä. Torstaina koirat aloittivat elämäni pilaamisen järjestelmällisesti. Viiden maissa Rassi tuli haistelemaan naamaa ja ilahtui kovin kun heräsin. Nousin koomassa ja puin päälle, Miri ilmestyi ulko-ovelle yhtä iloisena. En uskaltanut ottaa riskiä että Irkku herää yksin ja alkaa kiljumaan ja koko talo herää, kiskoin senkin mukaani. Ulkoiltiin ja mentiin takasin nukkumaan.
Mutta Miriä ei väsyttänyt. Liian aikasin, n. klo 7.30 heräsin siihen että korvaani huokailtiin, Mirillä oli nälkä. Luovutin ja nousin ylös. En sitten nukkunut.

Sade hellitti onneksi päivällä sen verran että sain edes kunnon lenkin tehtyä ja ilmeisesti tämän tunnin pikamarssin takia sain seuraavana aamuna nukkua jopa kahdeksaan.
Perjantaina illalla luin kirjaa vähän myöhempään, elin kuvitelmassa että seuraava yö sujuisi. Sujuihan se, kuuteen asti. Heräsin haikeaan piipitykseen ja hetken pohdinnan jälkeen totesin sen olevan Irkku tällä kertaa. Nousin ylös ja vilkasin muita koiria, kuorsasivat peiton alla niin otin pelkän Irkun ja lähdin käyttämään pihalla.
Tultiin takaisin ja keittiössä seisoi hyvin onneton Miri. Näytti todella maansa myyneeltä ja vähän hakatulta. Vilkasin nopeasti ympärilleni, kylppäristä löytyi aivan julmetun iso kasa sitä itteään. Jalkapyyhkeen päältä. En ollut Irkun kanssa pihalla kuin 10 min ja on täysin käsittämätöntä että siinä ajassa ehti heräämään ja tulla niin kauhea hätä ettei voi pidättää. Niinpä alotin lauantaini pyykkäämällä kylppäriä sekä koiraa.
Vihdoinkin sänkyyn! Eipä kyllä enää väsyttänyt mutta silti. Luin hetken ja vähän ennen seitsemää laitoin silmät kiinni ja olin melkein unessa... Ja sitten alottivat nuo %¤#&"$ kirkonkellot. Eivät soittaneet aikaa vaan plingeliplong-biisin. Kuuntelin sen ja yritin uudelleen saada unta. Aina kun onnistuin torkahtamaan, ne halvatun kellot soittivat uudestaan sen saman kilkatuksen. Puolen tunnin välein monen tunnin ajan. Ilmeisesti kirkonväki ei halunnut että kukaan nukkuu Pyhäinpäivänä? Jospa vain olisi ollut sinko...

Joten siihen meni minun koirien kanssa retkeily ja pitkään nukkuminen. Torstain lyhyttä taukoa lukuunottamatta koko ajan on satanut ja nukkunut olen vähemmän kuin varmaan kertaakaan täällä olon aikana. Onneksi Ville tulee tänään kotiin.