2-3.8.2008
Lauantai
Aamulla lähdettiin Bergamoon, kuulemma kiva vanha kaupunki siellä. Ville väitti ettei vanhaan kaupunkiin pääse autolla joten jätimme auton mäen nyppylän alapuolelle ja lähdimme kiipeämään. Tietenkin Ville oli väärässä ja sinne olisi päässyt... No, hyötyliikuntaa.
Hortoilimme vanhalle kaupungille päin, karttana kameralla otettu kuva kartasta. Kuvaaminen jotenkin unohtu joten laitetaan ne pari kuvaa jotka tuli otettua.

Bergamoa
it76.jpg

Vanhaa kaupunkia
it77.jpg

Hortoiltiin ja keksittiin oikoreitti vanhan kaupungin keskukseen. Loistoidea, huomasimme olevamme autotallissa. Lähdimme portaita rappukäytävään, onhan sieltä nyt ulos päästävä. Rappu päätty rautaporttiin joka oli lukossa, ei pääse. Ovi parvekkeelle oli lukossa.
Palasimme autotalliin etsimään ulospääsyä. Suunnitelma B oli kiivetä paloportaita pitkin ja koittaa repiä katossa oleva luukku auki, ei kuitenkaan houkutellut. Meinasi jo tulla hitusen ärtysä olo, tähänkö tää päivä menee? Ei mennyt, löydettiin nappi ja ovi aukesi.
Kiersimme kävelytietä pitkin sinne keskustaan. Mukava paikka, jonkin verran liikaa turisteja mutta muuten. Tarkoitus on sinne palata myöhemmin syksyllä syömään.

Jonkin aikaa kiertelimme ja lähdimme takasin autolle ja kohti Lago d'Iseota. Tyhmä järvi, iso pettymys, siellä ei ollut mitään mielenkiintosta. Kiersimme järven ja lähdimme pois, turha reissu. Kotimatkalla koitimme jotain uimapaikkaa löytää, turhaan.
Illalla lähdimme metsästämään paikallista light bisseä ja sateenvarjoa joka toimisi rannalla koirien päivänvarjona. Bisse löytyi, sateenvarjoa ei vaikka kahdesta kaupasta katsottiin. Kumma maa.

Sunnuntai
Lähdimme rannalle taas joen varrelle. Aika lailla samaan paikkaan mentiin istuskelemaan. Sitä sateenvarjoa ei löytynyt niin tehtiin kepistä ja pyyhkeestä maja.

pi22.jpg

Virrassa laskeminenkin meni jo paremmin, yhden kerran menin persliukua ja toisen kerran raahauduin mahallani pitkin pohjaa ja rikoin polveni. Mutta noin periaatteessa meni ihan hyvin. Oikein mukava päivä, pitää ensi sunnuntaina mennä aikasemmin että saadaa parempi paikka. Ja hankkia se sontsa.

Ja vielä loppuun pieni opetus. Älä koskaan parkkeeraa autoasi työmaan viereen.

it75.jpg