Matkaraportti

Bastia, joka on pohjoisen satamakaupunki, on kohtuullisen iso ja mielenkiintoisen oloinen kaupunki. Ajaessa Cap Corsea kohti ei voi olla ihastumatta. Tie mutkittelee merenrantaa pitkin, tiellä on useita levennyksiä pysähdystä varten. Hyvät kengät ja uimakamat mukaan, useimmilta levennyksiltä pääsee alas jyrkkää polkua pitkin ja löytää privaatin uimapaikan. Toki lähes jokaisesta kylästä löytyy myös hiekkaranta parkkipaikkoineen sekä rantabaareineen.
Kartta kannattaa hommata jo etukäteen ja lähteä autolla pienille vuoristoteille. Tiet ovat kapeita ja mutkittelevia mutta suurimmalti osin hyvässä kunnossa ja hyvin viitoitettuja. Eksyminen on vaikeaa. Paikalliset tööttäävät jyrkkään mutkaan tullessa mutta ajavat hyvin reippain ottein ja kovaa. Jos ajat hitaammin, anna tietä väistämällä tien sivuun, ohituspaikkoja ei juuri ole. Keskinopeus näillä vuoristoteillä on 30-40 km/h, parinkymmenen kilometrin matkakin siis kestää.
Vuoristoteistä suosittelen D81:stä kaikesta huolimatta. Tie on pitkä mutta ihan näkemisen arvoinen paikka. St.Florentista eteenpäin alkaa erämaa joka on pitkälti pelkkää avaraa kukkulaa. Karua mutta kaunista. Matkalla on muutamia kahviloita mutta ei bensa-asemia.

Hintataso ei ole erityisen halpa, ei asumisessa, tavaroissa eikä ruoassa.
Korsikalla vieteään siestaa, aamupäivällä ruokaa saa n. klo 12-13 asti, sen jälkeen keittiö aukeaa seitsemän maissa. Jotkin kahvilat tarjoavat siestankin aikaan panineja ja patonkeja, suurin osa ei mitään, lukuunottamatta juomia tai jäätelöä. Myös ruokakaupat, leipomot jne sulkevat ovensa siestan ajaksi.
Kalaruoat ovat hyviä mutta eivät kovin edullisia. Menu on halvin vaihtoehto, ei tosin aina paras sellainen. Varaa aikaa, sesonkikautena palvelun saamisessa voi kestää.

Asumiseen kannattaa hotellin sijasta harkita gîteä. Näitä löytyy runsaasti, taso vaihtelee näissäkin. Suurin piirtein puolet gîteistä toivottavat myös koirat tervetulleiksi. Vaihtoehtona hotellia parempi, hintaluokka on suunnilleen sama (ellei jopa halvempi) ja voi itsekin tehdä ruokaa. Miinuksena mainittakoon sijainti, ovat usein vähän sivummassa eli auto on välttämätön. Ranskankielen osaamisen helpottaa varaamista, englanniksi voi olla osassa paikoista hankalaa.

Itse lähtisin milloin tahansa uudelleen, seuraavaksi kuitenkin johonkin muualle kuin Cap Corseen joka ehdittiin todella tarkkaan koluta viikossa. Saari on suht iso, viikossa ei siihen kokonaan ehtisi tutustua. Cap Corse oli erinomainen ensikäynnin kohde.

Kallioista rantaa
pkor02.jpg

Erämaata
pkor05.jpg

Auringonlasku
pkor09.jpg