21.1.2009

Ah, keskiviikko. Olen ollut viime aikoina äärimmäisen tylsistynyt ja pitkästynyt. Edellisenä viikonloppuna sairastimme Villen kanssa kilpaa, Ville voitti koska sai yskän. Muutenkaan ei ole mitään erityisen hauskaa tapahtunut, lähinnä ollaan istuttu kotona ja käyty kaupassa. Tämän takia olen totaalisen koukuttautunut Subin komediaputkeen sekä yhdeksältä tuleviin hömppäsarjoihin. Riippuvuussuhde alkoi vuosia sitten Suomessa mutta katkesi kun muutimme tänne. Kiitoksia Tvkaista että mahdollistit näkyvyyden tännekin. Täällähän emme omista telkkaria. Varsinkin tälläisinä äärimmäisen tylsinä viikkoina on tuo palvelu ollut aarre.

No, keskiviikko siis. Illalla CSI, sitä ennen voi röhnöttää ja tuijottaa muuta huttua. Luin hetken kirjaa ja katsoin kelloa, aika könytä koneelle ensimmäistä hömppää katsomaan. Ehdin liikauttaa hiirtä ehkä 10 cm kun netti pätkäsi. En erityisemmin huolestunut, se pätkii ajoittain. Buuttasin modeemin ja touhuilin muuta sen viitisen minuuttia kun adsl-valo etsii itseään. Ei tapahtunut mitään. Odottelin toiset viisi minuuttia. Ei vieläkään. Buuttasin modeemin uudelleen. Odottelin 10 minuuttia. Ei. Siinä vaiheessa hermot kieltämättä hitusen kiristyivät. Tökin modeemin reset-nappia ja odotin, mitään ei tapahdu. Menin takaisin lukemaan, onhan se yleensä itsensä löytänyt.

Puolen tunnin päästä menin kurkkaamaan, se perr... hemmetin valo vaan vilkkui. Buuttailin, uhkailin, siirsin modeemin paikkaa, tarkistelin johtoja ja vähän kiroilin. Ei sitten, älä toimi.

Harkitsin seinän potkimista mutta päätin mennä suihkuun. Lämpimään suihkuun, kylpykin voisi olla yksi mahdollisuus. Menin ammeeseen ja laitoin hanan päälle. Vesi tuntui hitusen haalealta. Laitoin hanan tulikuumalle ja odottelin. Ja odottelin. Lämmin vesi katkennut. Ei sitten, en olisi halunnutkaan.

Tulin suihkusta umpijäässä ja vilkaisin modeemia, joo ei toimi netti ei. Nyt siis on katkennut lämmin vesi sekä netti. Patteri on jääkylmä (vesipatterit). Tykkään kyllä lukea mutta rajansa silläkin. Paleltaa ja ns. mela otsassa. Kai ne vielä seuraavaksi sähköt katkaisevat, luultavasti juuri ennenkuin ehdin tallentamaan tämän valituksen koneelle odottamaan parempia surffausaikoja.

***************

Loistava onni jatkuu.

Vedet palasivat kyllä illalla, netti ei toiminut aamullakaan. Lähdin aamulenkille ja pian näinkin kaukaa kun Fifi, semmonen pieni karvapallo bichon frise, juoksi vapaana vastaan. Kokemuksesta tiesin että se on karannut ja tiesin myös että puoli kylää juoksee sen perässä.

Vaan Fifi päätti ampua suoraan minun koiriin kiinni. Tilanne kesti korkeintaan 10 sekuntia ennenkuin sain sen elukan niskanahasta kiinni ja koppasin syliin. Lähdin kulkemaan kohti älämölöä joka kuului kauempaa, sieltä omistaja juoksikin itkien vastaan ja kiitteli kovin.

Kotona tarkastettiin vahingot. Kukaan ei vuotanut verta mutta Miri pitää toista silmäänsä kiinni. Hienoa. Miri on kyllä aikasemminkin puhtaasta järkytyksestä saanut (leikatun) silmänsä kipeäksi joten putsailen sitä ja tarkkailen. Ei raavi tms joten toivon ettei illalla tai huomenna tarvitse lääkäriin lähteä.

Netti alkoi toimimaan, jospa tämä tästä taas suttaantuisi.

**************

Lisäyksenä jälkikäteen, Miri tosiaan vain pelästyi kovasti, silmä on kunnossa. Onneksi.