Yleisön pyynnöstä, tai siitä huolimatta, päätin nyt kuitenkin nakata viimesen päivityksen.

Ensimmäiset viikot menivät kotona tusatessa (puutarhan raivaaminen, kamojen kanto jne) hyvinkin pikaiseen. Kotona on hyvä olla, joka päivä olen miettinyt ettei tuo kerrostalo ole minun juttu. Ei enää.

Toki pääsimme tutustumaan jälleen Suomen byrokratiaan. Se oli järjettömän helppoa, vaivatonta ja nopeaa! Kelassa viivyttiin minuutti, vakuutusyhtiössä tuli melkein kyyneleet silmiin onnesta, ei tarvinnut juosta maksamassa veroja, täyttää satoja lomakkeita, tuoda isovanhempien vihkitodistusta tai esittää virkailijalle ripaskaa. Asiat hoidettiin ja poistuttiin. Taivaallista.

Tokalla viikolla kotona huomasimme että Villen luottokorttitiedot ovat varastettu. Onneksi huomattiin ajoissa, ehdittiin peruuttaa varaukset kortilta ja mentiin tekemään rikosilmoitus. Jälleen kerran asiat sujuivat kivuttomasti ja nopeasti. Ainoa soraääni oli poliisin jalassa olleet crocsit. Miten semmosen ottaa tosissaan? Asiat onneksi saatiin hoidettua eikä ko maksut jääneet meidän kontolle. Niin ja epäillään että tiedot varastettiin erään suuren hotellisivuston kautta mistä varasimme kaikki hotellimme. Näitä sattuu, minkäs teet.

Ruoka on Suomessa järkyttävän kallista. Tämän nyt varmaan kaikki tiesivätkin, itselleni se oli järkytys parin ekan kauppareissun ajan. Ekalla kerralla tervehdin myös ystävällisesti kaikki myyjät lähikaupassa. Tai no, en kaikkia, lopetin puolessa välissä kun kukaan ei sanonut mitään takaisin vaan sain pitkiä katseita. Ei sitten.

Tasan kerran olen vahingossa sanonut italiaksi. Pari päivää sitte tönäsin kaupassa miestä ja sanoin scusi. Poiskävellessä mutisin itsekseni "eikumikäseoli... anteeksi..." muttei se mies varmaan sitä kuullut.

Ja vielä koirista. Tänne kun saavuttiin niin oli ns. stanan kylmä. Me paleltiin mutta niin paleli koiratkin, varsinkin Rassi. Tärisi onnettomana terassilla ja sisällä kaivautui peittojen alle. Lämpimät ilmat kun palasivat niin Rassi retkotti auringossa kyljellään "onneksi käänsivät lämmön takasin päälle". Mirillä on edelleen kuuma ja Irkku on oma avulias itsensä. Betonia on mukava käsitellä kun mukana on yksi avulias koira ja koiran nenä. Kohtuullisen hyvin ovat sopeutuneet takaisin maalaiselämään sekä kotiin. Kuin ei poissa oltaisi oltukaan.

Siinäpä ne kuulumiset. Monet ovat kysyneet että lähdetäänkö uudelleen maailmalle. Tällä hetkellä ei lähdetä, nyt on pakko olla hetki kotona. Mutta ehkä vielä joskus, olihan se hieno kokemus.